Finland

Viesti toimitusjohtajalta

Susumu Yamakawa, Clarion Europa GmbH:n toimitusjohtaja

Clarion-merkki edustaa LAATUA ja INNOVAATIOTA

Haluamme aluksi muistuttaa liiketoimintamme pitkästä historiasta Euroopassa. Olemme toimineet täällä jo lähes 40 vuoden ajan. Eri maissa tapahtuvan Clarion-tuotteiden myyntitoiminnan ja markkinoinnin ansiosta merkkimme on saanut LAADUKKAAN ja LUOTETTAVAN maineen. Pyrimme tietenkin jatkossakin pitämään merkkimme maineen LAADUKKAANA, mutta haluamme luoda merkillemme myös "INNOVATIIVISEN" maineen. Olemme jo monien vuosien ajan pyrkineet tuomaan markkinoille mahdollisimman paljon INNOVATIIVISIA tuotteita. Nykyinen kehittynyt teknologia mahdollistaa asiakkaillemme monia tapoja tarjota monipuolisia ratkaisuja autoteollisuuden lisäksi myös muilla osa-alueilla, kuten esimerkiksi kannettavien tuotteiden alalla.

Jotta pystymme vastaamaan asiakkaidemme jatkuvasti muuttuviin vaatimuksiin, meidän pitää myös ajatella INNOVATIIVISESTI, kun teemme suunnitelmia ja laadimme strategioita. Uskomme vahvasti, että ainoastaan INNOVATIIVISIA tuotteita tarjoavat yritykset/merkit voivat vastata erittäin kovaan maailmanlaajuiseen kilpailuun ja selvitä siitä voittajina.

Olemme siirtyneet nyt uudelle navigointilaitteiden aikakaudelle (HDD-navigointi, kannettavat navigointilaitteet). Samalla myös USB-yhteensopivat mallit ja iPod-käyttöliittymät säilyvät merkittävinä tuotteina. Haluamme esitellä jatkuvasti uusia tuotteita ja olla INNOVATIIVINEN merkki, jotta voimme palvella asiakkaitamme entistä paremmin. Haluamme olla yksi parhaista asiakkaiden ratkaisutoimittajista sekä jälkimarkkinoilla että OEM-toimialalla. Kun yritys toimittaa asiakkailleen heidän haluamansa ”ratkaisut”, asiakastyytyväisyys nousee ja yritys valitaan luotettavimmaksi kumppaniksi/merkiksi.

Suuret kiitoksemme pitkäaikaisesta tuestanne ja mielenkiinnostanne tuotteitamme kohtaan. Haluamme jatkossakin palvella teitä mahdollisimman hyvin ja tarjota vain parhaita, LAADUKKAITA ja INNOVATIIVISIA tuotteita ja liiketoiminta-ajatuksia.

Palaa sivun alkuun